Kun silta avattiin virallisesti 6. elokuuta 1966, tuhannet ihmiset kokoontuivat joen molemmille rannoille todistamaan tapahtumaa, jota pidettiin yhtenä Portugalin suurimmista insinööriteknisistä saavutuksista. Tuolloin silta vihittiin käyttöön Salazar-sillana Estado Novo -diktatuurin aikana. Historioitsija Luís F. Rodriguesin mukaan entinen pääministeri António de Oliveira Salazar oli aluksi vastahakoinen nimeämään siltaa itsensä mukaan, mutta hyväksyi lopulta päätöksen.

Avajaisseremoniaan kuului kansallislaulu, 21 tykin kunnianlaukaus ja suora televisiolähetys. Vihreä Austin Seven oli ensimmäinen siviiliauto, joka ylitti sillan, ja ensimmäisenä päivänä sitä käytti noin 50 000 ajoneuvoa. Vuoden 1974 25. huhtikuuta tapahtuneen vallankumouksen jälkeen silta nimettiin uudelleen sen päivämäärän kunniaksi, joka lopetti diktatuurin.

Tekninen merkkipaalu

Vaikka ajatus sillan rakentamisesta Tejo-joen yli juontaa juurensa 1800-luvulle, rakentaminen alkoi vasta marraskuussa 1962. Noin 3 000 työntekijää ja 14 rakennusyritystä, joista 11 oli portugalilaisia, saivat hankkeen valmiiksi alle neljässä vuodessa, kuusi kuukautta etuajassa.

Silta rakennettiin US Steel Export Company -konsortion teknisen johdon alaisuudessa, ja siitä tuli nopeasti yksi maan kunnianhimoisimmista julkisista rakennushankkeista. Sen rakentamiskustannukset olivat 4,49 miljoonaa contoa, mikä vastaa nykykurssilla noin 22,4 miljoonaa euroa.

Sen samankaltaisuus San Franciscon Golden Gate -sillan kanssa ei ole sattumaa. Molemmat sillat rakensi American Bridge Company, ja niillä on samanlaiset ripustuskaapelit, terästornit sekä tunnusomainen punertavan oranssi väri. Lissabonin siltaa kuitenkin laajennettiin myöhemmin rautatiekannella.

Sillan keskimmäinen jänneväli on yli kilometrin pituinen, ja sen tornit kohoavat 196 metriä Tejo-joen yläpuolelle. Insinöörit joutuivat rakentamisen aikana kohtaamaan suuria haasteita, sillä he joutuivat kaivamaan yli 30 metriä joenpohjan mutaa ennen kuin pääsivät kiinteään basalttikallioon perustusten vahvistamiseksi.

Enemmän kuin pelkkä silta

Silta muutti ihmisten liikkumista Lissabonin ja etelärannan välillä, mutta sen rakentamisella oli myös hintansa. Tuhannet Alcântaran laakson asukkaat joutuivat muuttamaan pois tieltä sillan ja sen liittymäteiden tieltä.

Arkkitehti Nuno Teotónio Pereira oli yksi prosessia kritisoineista, ja hän syytti diktatuuria siitä, että häätöjä toteutettiin huonoissa olosuhteissa ja perheet kiirehdittiin epäasianmukaisiin asuntoihin ennen sillan avajaisia.

Vaikka siltaa käytettiin avaamisen jälkeen aluksi vain tieliikenteeseen, se oli jo suunniteltu rautatieliikennettä silmällä pitäen. Vuonna 1998 valmistuneiden mittavien töiden myötä ajorataa levennettiin kuusikaistaiseksi, rakennetta vahvistettiin ja alakertaan lisättiin rautatiekiskoja. Fertagus-junat alkoivat kulkea sillan yli seuraavana vuonna, jolloin syntyi ensimmäinen pysyvä rautatieyhteys Lissabonin ja Setúbalin niemimaan välille.

Vasco da Gama -sillan avaaminen vuonna 1998 tarjosi toisen reitin Tejo-joen yli, mutta 25 de Abril -silta on edelleen ylivoimaisesti vilkkain.

Yhä yksi Portugalin vilkkaimmista ylityspaikoista

Etelärannan yhteisöjen kasvaessa liikenne lisääntyi tasaisesti ja saavutti ennätykselliset yli 57 miljoonaa ajoneuvoa vuonna 2005.

Liikenne väheni jyrkästi COVID-19-pandemian aikana, mutta on sittemmin palannut normaaliksi. Nykyään sillan yli kulkee päivittäin noin 150 000 ajoneuvoa ja 174 junaa, jotka kuljettavat yli 300 000 ihmistä Lissabonin ja Almadan välillä.

Autoilijat ovat maksaneet tietulleja sillan avaamisesta lähtien vuonna 1966. Alkuperäinen tietulli tavalliselle autolle oli 10 escudoa, kun se nykyään on 2,25 euroa. Vuosina 1996–2010 tietullien periminen kuitenkin keskeytettiin joka elokuussa, kun kansalaiset protestoivat Lusoponte-toimiluvan puitteissa toteutettuja hinnankorotuksia ja muutoksia vastaan.

Aiemmin tänä vuonna sillan käyttäjät järjestivät jälleen kerran äänitorvi-mielenosoituksen, kun tietullit nousivat 2,29 %, ja vaativat jälleen maksujen poistamista.

60-vuotisjuhlat päättyivät torstai-iltana Cristo Rei -monumentin yläpuolella järjestettyyn drone-esitykseen, jolla juhlistettiin yhtä Portugalin tunnetuimmista maamerkeistä ja sen jatkuvaa roolia miljoonien ihmisten arjessa.