Monet ovat lukeneet Wordsworthia, Keatsia, Hardyä, Miltonia ja Popea, puhumattakaan Chaucerista, Spenceristä, Shakespearesta ja luultavasti monista muista – kaikki klassisia runoilijoita, jotka ovat nyt kuolleet. Heitä kaikkia arvostettiin sanataituruudestaan; he osasivat ilmaista ajatuksia, tunteita ja kokemuksia sanojen avulla.

Runoutta ei kuitenkaan aina ole helppo ymmärtää, sillä sen monimutkaisuus voi vaihdella suuresti. Vanhoissa runoissa käytetään kieltä, jota ei enää nykyään käytetä, mikä tekee niistä paitsi vaikealukuisia myös vaikeasti ymmärrettäviä. Esimerkiksi Shakespeare kirjoitti elisabetinajan englanniksi, jossa käytettiin vanhentuneita sanoja ja erilaisia lauserakenteita kuin nykyään. Osa 1700-luvulla kirjoitetusta englannista on tuskin luettavissa, kun siinä käytetään f-kirjainta s:n sijasta ja koristeellista käsialaa.

Runous on kirjallisuuden laji, joka välittää ajatuksia, kuvaa kohtausta tai kertoo tarinan lyyrisellä sanojen järjestelyllä. Runot voivat olla rakenteellisia, sisältäen riimittyviä säkeitä tai erilaisia säkeistöjä tai metrejä, tai vapaamuotoisia – ilman minkäänlaista riimittävää rakennetta. Säkeistö on runossa esiintyvä rivien ryhmä, joka muistuttaa kappaletta, kun taas metri on näiden rivien sisällä esiintyvien painollisten ja painottomien tavujen rytminen kuvio.

Kuvitus: Pexels; Tekijä: Mike Bird;

Erilaiset tyypit

Runouden tyyppejä on melkein yhtä monta kuin runoilijoitakin! Ja rehellisesti sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, mitä jotkut niistä ovat.

Haiku, esimerkiksi, kuulostaa japanilaiselta taistelulajilta, ja se onkin japanilainen, mutta siinä käytetään kynää miekan sijaan! Olen kuullut limerikeistä, oodeista ja soneteista, mutta ekfrasistisesta runoudesta? Cinquainista? Pantoumista?

Niitä on kaikenlaisia, aina rugbypelaajien laulamista ”rivoista lauluista” – mieleen tulee esimerkiksi ”Sweet Chariot” – aina sellaisiin, jotka saattavat alkaa esimerkiksi näin: ”Olipa kerran nuori neiti Ealingistä, joka tykkäsi kävellä ylösalaisin katossa….”, mikä on teknisesti limerick, lyhyt, viisirivinen runo, jossa on vain yksi säkeistö, AABBA-riimikaava ja pirteä rytmi. Limerickin aihe on usein hassu ja hauska.

Runouden historia

Runous on todennäköisesti vanhempaa kuin kirjoitettu kieli, ja sitä käytettiin muistamisen apuna. Aikaisemmin ihmiset oppivat sanojen tai lauseiden sarjoja laulujen, laulujen ja tarinankerronnan avulla.

Rytmi ja riimi auttoivat ihmisiä muistamaan tärkeitä asioita, kuten lakeja, sukuluetteloita ja historiaa. Runous liittyy usein läheisesti musiikkiin, ja varhaisin runous ilmeni hymneinä ja muina lauluina, kuten laulelmina.

Runous on sanallista taidetta – katsokaa vaikka, kuinka monissa lasten hyppynarulauluissa on rytmi ja riimittävät sanat, jotka ovat säilyneet sukupolvelta toiselle. Monet antiikin maailmasta säilyneet runot on tallennettu rukouksina tai uskonnollisia aiheita käsittelevinä tarinoina.

Portugalin runoilijat

Kyllä, jopa Portugalilla on muutamia kuuluisia runoilijoita, kuten Luís de Camões, jota pidetään Portugalin kansallisrunoilijana eepoksensa ”Os Lusíadas” ansiosta, sekä Fernando Pessoa, modernisti, joka tunnetaan heteronyymeistään. (Tietämättömyyteni vuoksi jouduin etsimään tämän sanan merkityksen: heteronyymi tarkoittaa sanoja, jotka kirjoitetaan samalla tavalla mutta joilla on eri ääntä ja merkitystä, kuten tear, joka tarkoittaa ”repeämää”, ja tear, joka tarkoittaa ”silmästä tulevaa nestettä”.)


Muita merkittäviä runoilijoita ovat Sophia de Mello Breyner Andresen, 1900-luvun merkittävä hahmo, Florbela Espanca, joka tunnetaan lyyrisestä runoudestaan, sekä Almeida Garrett, 1800-luvun romantiikan keskeinen hahmo.

Runous johtaa vitseihin

Monenlaisesta runoudesta voi löytää huumoria. Kun haluat keventää tunnelmaa, hyvä ”huono” vitsi saattaa tehdä tehtävänsä, tai mauton yksirivinen vitsi tai hassu runo saa todennäköisesti hymyn huulille.

Tässä on esimerkki Jack Prelutskyn runosta: ”Kuvittele, jos rakas nenäsi / olisi puristuksissa varpaittesi välissä / se ei todellakaan olisi mikään ilo / sillä joutuisit haistelemaan jalkojasi”. Tai tämä edesmenneen Spike Milliganin runo, jonka otsikko on ”Granny”: ”Joka koloon ja joka nurkkaan / tuuli puhalsi köyhälle vanhalle Grannylle / hänen polviensa ympärille, kumpaankin korvaan / (ja pelkäänpä, että myös nenään)”.

Kyllä, meidän on kiitettävä runoilijoitamme heidän runoistaan. Vaikka jotkut niistä eivät rimmailisikaan.