Matkailu oli tärkeässä roolissa tässä muutoksessa. Se toi mukanaan investointeja, kunnostutti rakennuksia, loi yrityksiä ja työpaikkoja sekä nosti Portugalin Euroopan halutuimpien matkakohteiden joukkoon.

Siksi olisi liian yksinkertaista syyttää matkailua asuntokriisistä. Portugalin ongelma on syvemmällä. Morningstar DBRS arvioi, että vuodesta 2014 lähtien on kertynyt yli 300 000 asunnon vaje, joka johtuu vuosia kestäneestä riittämättömästä rakentamisesta, korkeista kustannuksista, työvoimapulasta ja lupamenettelyjen vaikeuksista.

Tämän tunnustaminen ei kuitenkaan tarkoita, että sivuutettaisiin seuraava tosiasia: kun tarjontaa on vähän, kysynnän lisäkasvu luo paineita. Matkailun ja lyhytaikaisten majoitusten kasvu on tullut yhdeksi tekijäksi jo ennestään epätasapainoisilla asuntomarkkinoilla.

Ehkä juuri siksi on tullut aika lopettaa matkailun ja asumisen käsittely ikään kuin ne olisivat kaksi erillistä ongelmaa. Portugali tarvitsee molempia.

Sen on jatkossakin oltava kilpailukykyinen matkailukohde, sillä matkailu merkitsee investointeja, vientiä, työllisyyttä ja taloudellista toimintaa. Mutta sen on myös varmistettava, että kaupungeissamme työskentelevät voivat asua niissä ja että perheet löytävät tuloihinsa sopivaa asuntoa. Keskeinen kysymys on siis suunnittelu.

Kun kaupunki päättää, miten se haluaa kasvaa, sen pitäisi pystyä ennakoimaan, kuinka monta asuntoa tarvitaan, missä on järkevää laajentaa matkailutarjontaa, mitkä rakennukset ovat tyhjillään, mitkä voidaan kunnostaa tai muuttaa uuteen käyttöön, missä uusien hankkeiden tulisi syntyä ja mitä infrastruktuuria tarvitaan tämän kasvun tukemiseksi.

OECD itsekin viittaa tähän suuntaan kannattamalla matkailupolitiikkaa, joka on tiiviimmin integroitu aluekehitykseen, pystyy hallitsemaan paremmin matkailijavirtoja, jakaa matkailun hyödyt koko alueelle ja ottaa huomioon myös paikallisyhteisöjen tarpeet.

Tämä tarkoittaa myös matkailuinvestointeihin suhtautumista uudella tavalla. Hotelli voi entisöidä hylätyn kulttuuriperinnön kohteen. Matkailuhanke voi elvyttää rappeutuneen alueen. Uudet matkailukohteet voivat luoda taloudellista toimintaa alueille, joilta väestö on vähenemässä. Ja alueilla, joilla työntekijöiden löytäminen on vaikeutunut asumiskustannusten vuoksi, ehkä juuri matkailuhankkeiden tulisi alkaa pohtia asumisratkaisuja niissä työskenteleville.

Tulevaisuus ei siis saisi olla valinta matkailijoiden ja asukkaiden, hotellien ja asuntojen tai investointien ja elämänlaadun välillä. Kyseessä pitäisi olla tasapaino ja ennen kaikkea ennakoiminen.

Portugali tietää jo matkailun taloudellisen merkityksen. Se tietää myös asuntongelman laajuuden. Nyt puuttuu vielä näiden kahden todellisuuden yhdistäminen alueelliseksi strategiaksi, jonka avulla voidaan päättää, missä haluamme matkailua, missä tarvitsemme asuntoja ja miten molemmat voivat toimia rinnakkain. Koska Portugalin matkailun seuraavan luvun ei pitäisi koskea pelkästään sitä, kuinka monta matkailijaa voimme ottaa vastaan.

Kyseen pitäisi olla siitä, millaisen maan haluamme rakentaa nykyisen matkailumme avulla.