Università Cattolican tutkijat antoivat 90 terveelle ikääntyneelle aikuiselle yhden kolmesta vaihtoehdosta: ei tablettia, tabletti, jonka heille kerrottiin olevan vaikuttava ravintolisä, tai tabletti, jonka heille kerrottiin suoraan olevan täysin vaikutukseton – samalla kun heille selitettiin, että odotukset paremmasta olosta voivat joskus käynnistää todellisia muutoksia kehossa. Kolme viikkoa myöhemmin tuon viimeisen ryhmän – eli niiden, jotka tiesivät tablettinsa olevan väärennettyjä – fyysinen suorituskyky oli parantunut noin 9 %, he muistivat enemmän ja tunsivat vähemmän stressiä kuin ne, jotka eivät ottaneet mitään.

Lue se vielä kerran: heille kerrottiin, että pillerit eivät vaikuttaneet mitenkään, mutta jotain tapahtui silti. Ei taikuutta eikä mielen voittoa sairaudesta – tutkijat ovat varovaisia, ja niin olen minäkin. Tutkimus oli pieni, ja vaikutukset olivat vaatimattomia. Mutta tutkimuksen suunnittelu oli rehellistä, ja sen viesti on omituisen vapauttava.

Se, mikä saattaa olla osasyynä vaikutukseen, ei ole itse pilleri, vaan sitä ympäröivä rituaali – pieni päivittäinen teko, tunne siitä, että tekee jotain itsensä hyväksi, hiljainen odotus siitä, että asiat saattaisivat parantua. Se on vipu, joka sinulla jo on, eikä siihen tarvita minkäänlaista harhautusta. Sinun ei tarvitse huijata itseäsi käyttääksesi sitä.

Se ei tee jokaisesta hyvinvointirituaalista lääkettä. Mutta se viittaa siihen, että toivo, huomio ja rutiini voivat olla hyödyllisiä kumppaneita niille asioille, joiden tiedämme auttavan.

Joten olen lakannut pyöräyttämästä silmiäni omille pienille rutiineilleni – aamukävelylle, jonka ”päätän” olevan minulle hyväksi, tai kupilliselle jotain lämmintä, jota pidän nollaushetkenä. On käynyt ilmi, että usko niiden hyödyllisyyteen ei ole mitätöntä. Joskus sen merkitys on yllättävän suuri.